Kokonaisvaltaisesti toimiva coach tarvitsee tuekseen coaching supervisionia

Kirjoittanut: Rea Klingberg, Certified Executive Coach, EIA Senior Practitioner, ESIA Coaching Supervisor

Coaching-ala on muuttumassa entistä kokonaisvaltaisempaan suuntaan. Voimme puhua jopa paradigman muutoksesta. Aiemmin coaching painottui paljon suorituksen coachaamiseen, viime aikoina coaching on yleisesti syventynyt ja psykologisoitunut sekä muuttunut enstistä holistisemmaksi. Kehollisuus on tullut vahvasti mielen rinnalle, ihminen nähdään kokonaisena. Enää ei coachata pelkästään tekemistä ja toimintaa, vaan myös olemista ja ihmisen energiaa.

Yhä kokonaisvaltaisemmin ammattiaan harjoittava coach tarvitsee työssään tukea. Coaching supervision mahdollistaa tärkeän pysähtymisen ja reflektion, niin coachin itsensä kuin ammatissa eteen tulevien tilanteiden tutkiskelemiseksi. Supervision auttaa kehittymään syvemmässä reflektiossa, jotta coach pystyy tekemään entistä vaikuttavampaa työtä ja palvelemaan omia coachattaviaan hyvin.

Coaching-työn muutokset on huomioitu myös EMCC:n kesällä 2025 julkaistavissa uusissa Supervision-kompetensseissa. Supervision-kompetenssit kuvaavat coachien työtä ohjaavien supervisoreiden tärkeitä osaamisia. Uudistetuissa kompetensseissa painotetaan aiempaa enemmän psykologisia ja systeemisiä kompetensseja.

Mihin supervisionissa keskitytään?

Coaching Supervisionin fokukset ja hyödyt voi hahmottaa Procterin (1986) tunnistamien kolmen ydintehtävän kautta.

  1. Restoratiivinen tehtävä keskittyy ohjattavan hyvinvointiin, vahvistaa henkisiä ja emotionaalisia voimavaroja ja itsestä huolehtimisen kykyä sekä ehkäisee työssä väsymistä.
  2. Normatiivinen tehtävä liittyy coachingin eettisiin ohjeisiin, rajoihin ja ammatillisiin standardeihin eli auttaa meitä toimimaan coacheina oikein.
  3. Formatiivisen tehtävän ytimessä on jatkuva kehittyminen palautteen ja reflektion kautta.

Usein coachit tuovat supervisioon asiakastilanteita ja kysymyksiä, jotka liittyvät useampaan ydintehtävään. Pysähtyminen supervisionissa näiden tapausten äärellä auttaa näkemään herkemmin niiden eri ulottuvuudet ja usein myös eettisen näkökulman. Supervision tuottaa coachille uusia vaihtoehtoisia toimintatapoja ja ajattelumalleja erilaisiin tilanteisiin ja auttaa pohtimaan eri näkökulmia punniten, mikä olisi paras ratkaisu eteenpäin.  Coachin oma hyvinvointi ja voimavarat ovat myös aina tärkeä teema, sillä coaching-työn laatu on viime kädessä kiinni sinun hyvinvoinnistasi. Olet oman työsi tärkein instrumentti.   Coaching Supervision on tärkeä keino pitää omaa coaching-työsi elävänä ja jatkuvasti kehittyvänä.

Supervisionia ryhmässä vai yksilöllisesti – vai ehkä sekä että?

Ryhmä-supervision on rikas yhteinen prosessi, jossa osallistujat tuovat reflektion tueksi erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia. Myös ryhmäprosessi itsessään on monessa mielessä opettavainen. Erityisesti, jos coach tekee tiimi-coachingia tai toimii muuten paljon ryhmien kanssa, ryhmä-supervision voi tarjota tärkeää oppia mm:

  • Millainen kokemus ryhmässä oleminen on?
  • Millaisen roolin tyypillisesti otat ryhmässä? Miksi? Mitä tarvitset, että otat myös muita rooleja?
  • Miten aiemmat ryhmäkokemukset vaikuttavat taustalla?
  • Miten muut toimivat ja miten se vaikuttaa ryhmään ja sinuun?
  • Millaisia ryhmädynamiikan ilmiöitä alkaa nousta pintaan? miten niitä yhdessä käsitellään?

Yksilö-supervision mahdollistaa sen, että pääset sukeltamaan ja työstämään juuri sinulle tärkeitä teemoja. Coachin ja supervisorin välinen luottamuksellinen yhteistyösuhde usein vain kehittyy ajan myötä ja mahdollistaa tarkan havainnoinnin ja asioiden syvällisen käsittelyn yhdessä.

Kuten de Haan (2012) on todennut, “ryhmässä tapahtuva supervision ja yksilö-supervision ovat erilaisia tapoja oppia, ja niissä opitaan erilaisia asioita”. Nämä eri supervisionin muodot täydentävät hienosti toisiaan. Kun kuuntelet herkällä korvalla itseäsi, tunnistat varmasti, mikä palvelee omaa tilannettasi ja kehittymistäsi juuri nyt parhaiten. Voit myös mielellään kääntyä meidän supervisoreiden puoleen, niin voimme pohdiskella asiaa yhdessä.