Olet ehkä kuullut sanonnan “Who you are is how you coach” – tai myös ”Who you are, is how you lead”. Tässä ajatuksessa on mielestäni jotain sellaista, jota meidän coachien kannattaa pysähtyä tutkimaan erityisesti nyt, kun tekoälyn käyttö kasvaa.

Tekoäly tulee vaikuttamaan vahvasti myös coaching-alaan. Tomas Chamarro-Premuzic kuvaa Forbes-artikkelissa ”Does AI Coaching Work?” (26.4.2026) tutkimustuloksia tekoälyn coaching-kyvyistä ihmiseen verrattuna. AI suoriutuu jopa paremmin monilla coachingin tehtäväalueilla, kuten rakenne, johdonmukaisuus ja esim. asiakkaiden ajattelu- ja muiden mallien tunnistaminen ja se auttaa ihmisiä tarkastelemaan omaa ajatteluaan. Se pärjää myös kirjallisessa empatian osoittamisessa. Ja silti jotain puuttuu – sen on vaikeampi luoda keskustelukumppanilleen ymmärretyksi tulemisen kokemusta.

Kun emotionaalinen syvyys, luottamus, epävarmuudessa navigoiminen tai identiteettiin liittyvät teemat nousevat keskiöön, niin ihmiset coacheina pärjäävät paremmin.

Artikkelissa esitetty johtopäätös on kiinnostava; jos AI pystyy suoriutumaan coachingin teknisemmillä osa-alueilla, niin erinomaisen coachingin erottautumistekijöiksi nousevat entistä vahvemmin inhimillinen ymmärrys, kontekstin hahmottaminen ja uskottavuus. Kirjoittaja toteaa, että coacheille asetettavia vaatimuksia koskeva rima ei laske, vaan nousee.

Jos johtaja saa tekoälyltä nopeasti hyviä näkökulmia ja vastauksia moniin johtamisen pulmatilanteisiin, niin mikä saa hänet valitsemaan yhteistyön coachin kanssa?

Coachin on pystyttävä tarjoamaan jotain lisää. Tällöin tullaan ihminen – ihmiselle -kohtaamisen ytimeen: läsnäoloon, coach-asiakas-suhteeseen ja kykyyn käyttää itseään instrumenttina asiakkaan kanssa työskennellessä. Itsen käyttämisessä on kyse enemmänkin siitä, miten olemme coaching-suhteessa, ei vain siitä, mitä teemme.

Coach itse instrumenttina

Pamela McLean on kuvannut itsen käyttämisestä instrumenttina (”Using Self as a Coach”) 6 dimension kautta: läsnäolo, empatia, tunteiden kirjon huomioiminen, rajojen ja systeemien huomioiminen, kehotietoisuus sekä rohkeus.

Itsen käyttäminen asiakkaan hyödyksi edellyttää coachilta itsetuntemusta ja kykyä erottaa oma tarinansa asiakkaan tarinasta. Tähän liittyy se, että coachin oma hyvinvointi ja sisäisen maailman tasapaino luovat perustan työlle.

Hyvä esimerkki tästä on läsnäolo. Coachin läsnäolo ei ole passiivista; vaikka siinä onkin kyse enemmän olemisesta kuin tekemisestä. Se on laajaa tietoisuutta, asiakkaaseen ja hänen aiheeseensa virittymistä, ilman tarvetta arvioida, ratkaista tai kiirehtiä eteenpäin.

Mutta mitä coachin omassa sisäisessä maailmassa tapahtuu silloin, kun asiakas ei tunnu edistyvän? Turhautuuko coach? Alkaako hän kyseenalaistaa omia kykyjään – tai ajatella asiakkaan olevan hankalasti coachattava? Ja missä coach voi turvallisesti tutkia tällaisia ajatuksia ja tunteita, jotta ne eivät ala vaikuttaa hänen läsnäoloonsa ja asiakastyöhön.

Myös rohkeus on itsen käyttämistä. Olemmeko coacheina riittävän rohkeita ja samalla myös empaattisia, jotta rohkeasti jaamme – luvan kysyen – havainnon tai kysymyksen, joka saattaa meistä tuntua hankalalta, mutta voi osoittautua coachingin kannalta hyvinkin merkitykselliseksi?

Empaattisuus ja moni muu ”self as an instrument” osa-alue vaikuttaa siihen, miten luomme luottamuksellisen suhteen asiakkaaseemme. Tutkimusten perusteella coachingissa tuloksellisuuteen ja asiakkaan kokemaan hyötyyn vaikuttaa oleellisesti se, millaiseksi asiakas kokee coaching-suhteen laadun.

Itsen käyttöön välineenä liittyy myös rajojen ja systeemisyyden ymmärtäminen. Rajat ovat tärkeitä mm. siksi, jotta emme coacheina tule vedetyksi mukaan asiakkaiden tarinoihin. Systeeminen näkökulma puolestaan muistuttaa mm. siitä, etteivät asiakkaan haasteet useinkaan ole irrallisia tai ratkaistavissa yksinkertaisilla quick fix -ratkaisuilla.

Tietoisuus omasta läsnäolosta, arvoista, kokemuksista ja tunnereaktioista sekä kyky erottaa ne asiakkaan prosessista ovat olleet mukana EMCC ja ICF coaching-kompetensseissa jo pitkään – ne eivät sinällään liity AI:n tuloon. AI-aika korostaa niiden merkitystä entisestään.

Miten ja missä coach voi huoltaa ja kehittää tärkeintä työvälinettään?

Tässä Coaching Supervisionilla on mielestäni oleellisen tärkeä rooli.

Coaching Supervision tarjoaa turvallisen ja luottamuksellisen tilan coachin tärkeimmän työvälineen – hänen itsensä – huoltamiseen ja kehittämiseen. Supervisor toimii kollegana ja reflektiopartnerina, jolla on koulutusta ja kokemusta tähän rooliin. Kuten kaikilla, niin myös coacheilla on sokeita pisteitä, ja siksikin reflektio toisen ammattilaisen kanssa voi avata jotakin, mitä emme itse pysty näkemään.

Coaching Supervisionilla voidaan nähdä kolme toisiaan täydentävää tehtävää (Proctor):

Normatiivinen tehtävä liittyy standardien ja etiikan tarkasteluun yhdessä ja niiden noudattamisen vahvistamiseen.

Formatiivinen tehtävä tukee coachin kehittymistä. Kyse on toisinaan tiedoista ja taidoista, mutta ennen kaikkea coachin tuomien kysymysten ja asiakastilanteiden reflektoinnista, niistä oppimisesta sekä itsetuntemuksen syventämisestä.

Restoratiivinen tehtävä tarjoaa turvallisen tilan työssä heräävien tunteiden, kuormituksen ja myös onnistumisten käsittelyyn – ja näin tukee coachin hyvinvointia ja resilienssiä.

Coaching Supervision ei ole vain haastavien tilanteiden ratkaisemista varten, vaan se on osa coachin jatkuvaa ammatillista reflektiota ja kehittymistä. Coaching Supervisionin luonteeseen kuuluu, että se palvelee sekä coachia että hänen asiakkaitaan.

Supervisioniin tuotavat aiheet voivat liittyä asiakastyöhön, omaan coaching-praktiikkaan, eettisiin kysymyksiin tai oikeastaan mihin tahansa coachin työhön ja rooliin liittyvään. Supervisionin kolme tehtävää ovat usein kaikki tavalla tai toisella läsnä, vaikka tapaamisen fokus vaihteleekin.

AI kehittyy ja oppii todennäköisesti hallitsemaan yhä paremmin coachingin työkaluja, malleja ja viitekehyksiä. Juuri siksi meidän coachien kannattaa kysyä: miten kehitän sitä työvälinettä, jota tekoäly ei voi korvata – itseäni coachina?

Coaching Supervision, joko one-to-one tai ryhmässä, tarjoaa turvallisen tilan tähän. Se auttaa coachia kasvamaan ammatissaan ja käyttämään itseään entistä tietoisemmin asiakkaan hyväksi. Vaikka AI voikin tukea coachin itsereflektiota, on supervision-suhteessa juuri niitä inhimilliseen kohteeseen liittyviä piirteitä, joissa ihmisen vahvuuden korostuvat. AI-ajassa Coaching Supervision ei ole vähemmän tarpeellista, vaan päinvastoin – sen merkitys tulee korostumaan coachin ammatilllisen kasvun tukena.

Pirkko Aminoff, Executive & Team Coach, Coaching Supervisor, ESIA (EMCC), CSS (ICF)

Lähteet:

• Pamela McLean: Self as a Coach, Self as a Leader (Wiley 2019)
• Daphne Hewson & Michaell Carroll: Reflective Practice in Supervision
• Forbes artikkeli 26.4.2026: Tomas Chamorro-Premuzic: Does AI Coaching Work?